Tähän on siis tultu. Painan enemmän kuin koskaan ennen, enemmän kuin koskaan ennen olisin edes pystynyt kuvittelemaan, että painaisin:
SATAKYMMENEN KILOA = 50 KILOA LIIKAA.
Tähän on siis tultu.

Monta vuotta olen pyörinyt tuskissani, sekä masennuksen että liikasyömisen syövereissä. Vasta nyt alan nähdä totuutta silmiin: kärsin syömishäiriön aiheuttamasta masennuksesta.
Apua en ole saanut vaikka sitä olen yrittänyt hakea: en jaksa lähteä enää kertaamaan mistä kaikkialta olen apua hakenut, kun en sitä vaan ole saanut. Väliäkö sillä.

Mieheni, Enkelini ja Arteeni on minua tähän päivään saakka kannatellut. Sisällä syvällä olen sitä päivää pelännyt koska hän ei enää jaksa. Mutta hän tekikin sen, mitä olen vuosiakausia odottanut jonkun tekevän (koska olen tiennyt, etten siihen enää itse pysty): hän ilmoitti ajatelleensa asioita, kertovansa, että nyt ollaan täysin montun pohjalla eikä tästä eteenpäin tulla muuta kuin ylöspäin. Ja kuulemma vetää ja vielä kuulemma niin kauan, että ylhäällä ollaan.
Jouduin luovuttamaan pankkikorttini hänelle, kaikki käteiset rahani. Tästä päivästä lähtien en saa käydä enää kaupassa, vaan hän hoitaa ostokset, myös nettiostokset. Minulla ei ole siis  enää rahaa ostaa mitään, käytännössä siis ruokaa, syömistä, grilliruokaa, keksejä, pullia, sipsejä, jäätelöä, karkkia, suklaata...listahan on loputon.

Ja ensimmäistä kertaa vuosiin olen Onnellinen. Olen Onnellinen siitä, että mieheni kautta olen saanut uskoni takaisin siihen, että ehkäpä tosiaan selviän. Ehkä vielä jonain päivänä olen terve, hyvinvoiva ja ennen kaikkea normaalipainoinen. Olen onnellinen ennen kaikkea siitä, että vielä kaikkien näiden huonojenkin aikojen jälkeen, miehelläni riittää voimia ja haluja auttaa minua. Ja ennen kaikkea siitä Rakkaudesta josta tämä kertoo.